Kaappikelloa ei ole kuulunut enää moneen yöhön. Tänne en enää kirjoita...paitsi jos kaappikello herää taas henkiin.

Aloitan toisen blogin lähipäivinä, aiheena naapurit ja muut ihmiset.

Kaappikellotonta kevättä!

Päivi herätti kommentissaan mielenkiintoisen ajatuksen. Hankkiako kaappikello? :P

Aijjaij... Mutta ehkä vasta sitten kun olen elämään katkeroitunut, ilman unelmia elävä olento. Kaiken tämän kaappikellokokemuksen jälkeen tulee kyllä mieleen, että hankkisin kaappikellon. Ihan vain hiljaisen kaappikellon. Tuossa se olisi vaimeana voitonmerkkinä kuin eläimen pää metsästäjän kodissa.

Voitonmerkkinä siitä, että voitin kaappikellon. Taistelun, jollaista historian kirjat eivät tiedä.
Totta puhuen, kaappikellot ovat rumia. Ne eivät käy kuin vanhan maalaistalon kalustoon. Kaikkialla muualla ne ovat liikaa, rumia, hajotettavia, oksettavia melulaitoksia, jotka pilaavat arjen normaalin rytmin.

En hanki kaappikelloa. Vai?

En voi enää nukkua enää, kaappikello ei kuulu. Ennen en pystynyt nukkumaan, kun kaappikello kolisi. Tai sitten naapuri on ostamassa vahvistimia, jotka asennetaan seinään kiinni. Kuulinko harhoja? Oliko kaappikello unta vain? Kaunista, mutta hirveää.

Enää ei kuulu edes kaappikellon loksutusta. Lukeekohan naapuri tätä blogia? Ei kai hän ole kupsahtanut...no ei kai sentään, sillä ovi kävi. Vielä muutama yö...yllättävän helposti kello vaimeni, vaikka alussa oli äärimmäisiä vaikeuksia. Mitä minä nyt teen? Elämäni ainoa sisältö on poissa.

En ole kuullut kolaustakaan 12 tuntiin. Tilanne on hämmästyttävä.

En uskalla mennä kotiin. Viikonloppu edessä ja silloin kotona tulee oltua enemmän. Se tarkoittaa enemmän pauketta. En taida edes ehtiä apteekkiin ostamaan korvatulppia. Viikonloppunahan niitä voi käyttää, kun ei ole menoa. Ei vaan on sittenkin, filkkareille pitäisi mennä lauantaina.

Taisin tuossa edellisessä kirjoitelmassa sekoilla yön hämäryydessä. Kello lisää pauketta siis klo 1:n jälkeen, ei puolenyön jälkeen.

Näin muuten tänään yhdessä LAMK:n oppilastyönä tehdyssä elokuvassa, Pieni tarina syyllisyydestä (2004) seinäkellon. Se ei käynyt ennen kuin lopussa. Tuli mieleen, miksi naapuri ei voi vain sammuttaa kaappikelloa. Kai se on koristeenakin ihan hieno. Ei sen ole pakko käydä.

Ennen sitä nautti viikonlopuista, nyt niitä pelkää.

Sitä kun hilluu tarpeeksi pitkään Tampereen yössä, niin päästään yli kriittisen klo 12:n paukkeen. Paha vain, että nyt pauke lisääntyy tunti tunnilta. Onneksi en varmaan kuule mitään: seisominen bassokaiuttimen edessä ilman korvatulppia auttaa. Menköön kuulo! Pääasia, ettei kello kuulu.

En sitten ottanut yhteyttä isännöitsijään. Tarkoittaako tämä, että olen tyytyväinen vallitsevaan olotilaan. Pitäisikö tämä blogi lopettaa? No, katsotaan nyt jonkin aikaa vielä. Tarkoitan kuunnellaan jonkin aikaa.

Olo on kuin lapsella, joka odottaa joulupukkia.

Viime yönä heräsin vain kello 6:n paukkeeseen, joka sekin kuulosti yllättävän vaimealta. Ajattelin samalla, että jospa olen jäänyt kaappikellon pauloihin. Voinko enää elää ilman aina niin ärsyttävää pauketta? Voin. Huomasin sen eilisiltana, kun istuin paikallani, sammutin telkkarin ja kuuntelin hiljaisuutta. Ei kuulunut pauketta, ei särkenyt korvia, ei mennyt hermot.

Silti ajattelin vielä odottaa muutaman päivän. Ehkä kuulossani on vikaa, hetkellisesti. Ja voinko edes tyytyä kompromissiratkaisuun? Riittääkö minulle, että kello on siirretty (jos on siirretty) pois seinän vierestä vai ryhdynkö veemäiseksi naapuriksi ja alan vaatia kellon kuolettamista. Aika näyttää.

Eniten tässä ottaa pattiin se, että olen luopunut kotona kaikista kelloista. Kodin ulkopuolella aika on aina läsnä, mutta kotona on ajaton vyöhyke. Siellä ei tarvitse elää kellon mukaan kuin pakollisten lähtöjen aikaan. Silloinkin ajan voi katsoa kännykästä tai teksti-tv:stä. Sitten tuli kaappikello, joka muistuttaa minua ajan olemassaolosta puolen tunnin välein.

Ei tehonnut lappukaan. Tosin pauke kuulosti tällä kertaa hivenen hiljaisemmalta, ehkä hän on siirtänyt kellon irti seinästä tai sitten olen vain väsynyt.

Taidan hankkia kuulosuojaimet ja alistua kohtaloon. Huomenna pitää kuitenkin muistaa kysellä asiaa vuokraisännältä, ja aloittaa uuden kämpän etsintä.

Kuten Anonyymi viisaasti huomautti, mummon kuolema voi olla todellinen. Toisaalta kuka kelloa vetää, jos asunnossa on joku kuollut? Hajua en haistanut. Keittiöstä kuului pieni kolahdus muutamia päiviä sitten.

Uskon, että joku on asunnossa, elossa, vetämässä kelloa. Tai sitten siellä on niinkin pirullinen keksintö kuin sähköinen kaappikello, jota ei tarvitse vetää (onko niitä?).

Sähköinen kaappikello tuskin noin paljon edistäisi ja tahti heittelee miten sattuu, sitä paitsi kellon raksutus on epätasaista. Kyseessä on pakko olla vanha kaappikello, jota on pakko vetää. Johtopäätös: kaappikellon haltija on elossa!

Kello 6:n pauke on kaikkein pahin. Siihen olen herännyt useimmiten.

Ilmeisesti naapuri ei poistu asunnostaan, sillä pauke jatkuu ja lappu oli vielä seinällä. Mikä lie eläjä?

Se hyvä puoli tässä on, että tulee herättyä jo pari tuntia aikaisemmin kuin normaalisti.

Eilen kuuntelin bassovoittoista musiikkia, mikä peitti mukavasti kolinan alleen. Työkaveri kertoi ihmisestä, jolla oli ollut kaappikello. Sitten he olivat luopuneet siitä, kun eivät olleet kestäneet melua. En ymmärrä, miten naapuri voi nukkua 1h+k-asunnossa, jossa on kaappikello. En nuku minäkään, vaikka on seinä välissä.

Nyt on lappu viety. Ilmeisesti ei ole vielä lappua nähnyt, sillä kello 9:n paukutukset kuuluivat juuri.

Kello on kaiken lisäksi väärässä. Alussa se oli jopa 10 minuuttia edellä, nyt 4 minuuttia (puolituntinen kolaus tulee kyllä oikeaan aikaan, mutta tasatunti kolisee aina 4 minuuttia liian aikaisin).
 
Asuukohan tuolla edes ketään? Ei kuulu muita ääniä kuin kaappikello. Sälekaihtimet ikkunassa.
Vuorokausi aikaa. Sitten vien erilaisen lapun luukusta niihin asuntoihin, joita epäilen.
Sitten vuokraisännältä kyselen, onko vastaavaa ongelmaa ollut ennen.

Viimeinen vaihtoehto onkin isännöitsijä...tai ei viimeinen. Viimeinen vaihtoehto on se, että lähden täältä. Vai pitäisikö hankkia itselle kaappikello ja laittaa se seinää vasten.

Alan epäillä, että asukki on siirtänyt kaappikellon juuri tuohon yhteisen seinän viereen. Ei se alussa noin mielipuolista möykkää pitänyt.
Pitääkö nukkua kuulosuojaimet päässä? Missä viipyy vuokranalennus? Onneksi en tätä asuntoa ostanut.

Kello sanoo GLONG-GLONG tai KLONK-KLONK. Mikä lie ding-dong...
Meluaisi vaikka kerran viikossa humalassa, kuten edellinen naapuri. Tämä on kidutusta, puolen tunnin välein.

Tuhlasin aikaani ja kirjoitin aika ystävällisen lapun, jonka taidan tänä iltana viedä naapurin oven luo.

Koska en ole vieläkään aivan varma kaappikellon sijainnista, jätän lapun käytävään. Tekisi mieli kyllä mennä soittamaan ovikelloa, jospa näkisin kaappikellon ja sitten kaatuisin sen päälle "vahingossa", ihan vain sen verran, että kello hajoaisi tuhansiksi sirpaleiksi. Siitä haaveilin jo eilen.

Tänään kuitenkin ystävällinen lappu.

Tämän blogin kirjoittaminen loppuu tasan siihen pisteeseen, kun kaappikello vaikenee. Toivottavasti pian.

Kolmas kerta toden sanoo. Viime viikolla luulin, että kello on yläkerrassa. Vein lapun rappuun. Se oli hävinnyt. Moikaaminen jatkui.

Sitten arvelin, että se kuuluu alakerrasta, kun kaverikin niin väitti. Emmekös sitten aina lattiaa paukuttaneet, kun kello jyskäsi. Anteeksi, alakerran naapuri. Ethän se sinä ollutkaan.

Viime yönä heräsin kello 4:n paukkeeseen. Ehdin juuri ja juuri paikallistamaan melun seinänaapuriin, joka kuitenkin sijaitsee eri rapussa. Kello 6:n aikaan sorruin sitten siihen, mitä olen aina halveksinut. Piti varmistaa asia laittamalla lasi korvaa vasten... Ainakin paukkeen sijainti selvisi. Seuraavaksi pitää laatia uusi lappu ja viedä se viereiseen rappuun.

 

Uusi asunto, vaikuttaa hyvältä, vuokra kohtuullinen ja hyvällä paikalla. Mutta sitten. Ensimmäinen yö ja jumalaton pauke kuuluu jostain. Sitä kuuluu puolen tunnin välein. Pahinta on aamuyöllä, kun lyöntejä tulee yhä enemmän ja enemmän. Ei auta vaikka paukuttaisin lattiaa. Onko naapurissa joku kuuro mummo? EI KAAPPIKELLO KUULU KERROSTALOON! Yritä tässä sitten elää, kun unet ovat korkeintaan tunnin pätkissä, vaikka korvatulpat olisi korvissa. Joko kaappikello lähtee tai minä lähden.